Kaikki alkoi uutenavuotena, mökillä. Karita oli kuvankaunis nainen, jokaisen miehen ihailema. Bilehileen maine oli jäänyt, vaikkei hän enää juossutkaan kapakoissa neljänä iltana viikossa. Oli aikuislukio, haaveet psykologiksi ryhtymisestä. Karita ja Väinö tapasivat baarissa pari viikkoa aikaisemmin, ja päätyivät sattumalta samalle mökille. Karita piti yksinkertaisista, komeista miehistä, mutta Väinössä oli jotain häiritsevää, Väinö oli levoton. Loppujen lopuksi aika ärsyttävä tyyppi.
Oli kohtalon ivaa, kun raskaustesti näytti positiivista. Karita mietti, mietti ja mietti. Abortteja oli takana kolme, eikä Karita halunnut enää yhtään sellaista omalletunnolleen. Hän ei välttämättä enää koskaan tulisi raskaaksi. Ja Karita oli kypsynyt, hän olisi valmis.
Isälle piti kertoa, tietysti. Isä oli kauhuissaan. Väinö otti kaverinsa Ranen mukaan ja he sanoivat abortti. Karita sanoi ei. Pikkuhiljaa Väinökin heltyi ja halusi isäksi, ainakin luulen niin. Väinö ja Karita menivät kihloihin. Maha pyöristyi, pahoinvointi oli hirveää. Ja lopulta tulin minä, Aurora Strand, äidin ja isin pieni koliikkiprinsessa.
Päätän tarinan tähän. Ehkä joskus jatkan sitä eteenpäin. On vielä paljon sanottavaa, vielä monia mutkia matkassa. Sen aika ei kuitenkaan ole nyt, enkä tiedä milloin. Pelkään, että jos kerron liian tarkasti, joku tunnistaa. Ja jotkut asiat ovat kipeitä. Luulen, että nyt on viisaampaa elää tässä hetkessä.
Hei! Olet tosi rohkea,kun kirjoitat elämästäsi noin avoimesti tänne. Itse aloin myös pitämään blogia ja juurikin tuo "mitä jos joku tuttu tunnistaa" ajatus tuli itaellekin. Mutta eiköhän se ole vaan hyvä purkaa niitä asioita.
VastaaPoistaKiitos :) Onhan se aika epätodennäköistä että joku niinkin tuttu sattuis lukemaan blogia että tunnistaisi, mutta silti tulee kaiken maailman kauhukuvia mieleen että kohta joku saa selville kaikki mun synkimmät salaisuudet :D Ja ajatusten purkamiseen blogi on tosi hyvä kanava, aina kun on saanu kirjoitettua tulee paljon parempi mieli :)
Poista