Mikä riittää?

Täytyy olla:

- älykäs

- menestyvä

- taiteellinen

- kaunis

- urheilullinen

- täydellinen

Mutta tahdon vain nukkua.

Vahinko

Ei voi olla totta. Ei voi olla totta eivoiollatotta eivoiollatotta.

Kyllä se voi.

Minulla ei ole kuolemantoiveita: minulla on syntymättömyyden toiveita. Jos en olisi koskaan syntynyt, äiti olisi psykologi. Äiti olisi psykologi eikä pätkätyöläistarjoilijalähihoitaja ja äidillä olisi rahaa eikä äidin tarvitsisi mennä sen miehen luo enää koskaan.
Minä pelkään. Pelkään mitä voi tapahtua. Mitä tahansa voi tapahtua. Enkä minä voi auttaa.

Huomenna käyn pitkällä lenkillä. Tahdon rakentaa kehostani jäntevän suojamuurin.

Hullu

Näen maassa suuren setelipinon. Epäröin hetken ennen kuin noukin rahat käsiini nippu kerrallaan. Minulla on niitä jo sylillinen, kun ne muuttuvat keltaisiksi muistilapuiksi ja leijuvat tuulen mukana pois. Kaikki nauravat minulle.

Ymmärrän olevani hullu.

Juoksen suuressa talossa, juoksen ja etsin jotain joka kuuntelisi minua. Kaikki kävelevät pois, heidän hahmonsa hiipuvat pois ulottuviltani. Löydän jonkun joka kuuntelee aluksi, mutta hänen kasvonsa vääristyvät ja äänensä muuttuu matalaksi ja murisevaksi.

Etsin äitiä. En pääse junaan, vaikka yritän kuinka en pääse. Päädyn hämärään, kolkkoon huoneeseen, jossa on kirstu. Sen päällä lukee "tunteet äitiin - älä avaa". Lähden pois, etsin vielä.

Mikään ei ole todellista. Minä en tiedä mitä tapahtuu. Minä en ymmärrä enää mitään, asiat kasautuvat, lomittuvat, ympärilläni on vain sumua. En voi puhua, en voi huutaa. En pääse koskaan pois.

Vielä painajaisen jälkeenkin olo on outo. Se on ollut koko päivän outo. Epätodellinen. Tuntuu kuin mikään ei olisi totta, ihan kuin kaikki olisi vain pääni sisällä. Nipistän itseäni jatkuvasti varmistaakseni etten ole unessa. Yritän puhua ystävilleni, mutta tuntuu kuin heitä ei olisi olemassa. Säpsähtelen. Pienen yksiöni seinät tuntuvat korkeammilta ja korkeammilta.

Taisin viimein seota.

hetkinen

//26.3.2013: Anteeksi tämä taas. Pelkäsin että Tuukka löytää. Kirjoittelen lisää ja palautan vanhat tekstit takaisin pian :)

Saari

haluan vain rakastaa mut en jaksa nostaa mun luomia

Kipu

Istun tietokoneen ääressä ja yritän syödä ranskalaisia. En saa henkeä.

Olin viime yön Tuukan luona. Aluksi oli ihanaa. Tuukka oli tehnyt yllätyksen. Tuoksukynttilöitä, lempimehua ja lempijukurttia, karkkia, itsetehtyjä hemmottelulahjakortteja, ruusu. Oli ihana olo, pehmeä ja rakastavainen. Mutta sitten pilasin sen.

Sain paniikkikohtauksen. En ymmärrä mistä se tuli. Se ei ollut tavanomainen, ei hengitysvaikeuksia, ei sydämentykytystä. Huomasin vain yhtäkkiä makaavani Tuukan sylissä itkevänä ja tärisevänä luullen tulevani hulluksi. Tuukka halasi ja silitti. Tuukka sanoi vaarallisia sanoja. Mä välitän susta niin paljon ettet tajuakkaan. En ikinä halua satuttaa sua. Rakas. Rakas. Rakas. Työnnän sanat pois yksi kerrallaan.

Minulla ei ole koskaan ollut isää. Onhan minulla juoppoisä ja kaksi enemmän tai vähemmän hullua isäpuolta, mutta ei ole koskaan ollut ketään, joka välittäisi minusta. Siksi Tuukan kanssa on outoa. Pitää totutella. Tuukan välittäminen ja huolenpito tunkeutuu minuun, syvälle jokaisen kuoreni lävitse, se herättää minussa sen herkän pienen osan, jonka piti aikanaan olla rakastettu. Mutta siellä on kipua. Siellä on hylätty, vihainen, surullinen lapsi. Jokainen sana, jokainen silitys ja halaus menee tämän lapsen kautta, herättää sen, herättää kivun. Uskon, että hellyys voi parantaa sen. Mutta nyt, kun kipua on vielä paljon, se voi myös satuttaa enemmän kuin mikään muu.

Mitä enemmän saan rakkautta

sitä enemmän pelkään.

Entä jos katoat?

Uhrille

Itke silmäsi sameaksi

Pure halki nuo punaiset huulet

Huuda äänesi käheäksi

Minä en lähde luoltasi mihinkään

Kanna minut yli pimeän.