En oikein tiedä mitä sanoa. Tuntuu oudolta kirjoittaa, tuntuu oudolta kirjoittaa jonnekin, missä joku ehkä näkee. Olen tottunut ajattelemaan salassa. Mutta nyt on tullut tarve saada jotain ulos. En tiedä tuleeko kukaan koskaan lukemaan tätä. En aio kertoa tästä kenellekään, en koskaan.
Aurora Strand, se ei ole minun nimeni. Aurora Strand kuulostaa rikkaalta, kultatukkaiselta balleriinatytöltä, tytöltä jonka elämässä kaikki on kaunista. Aurora Strand on upea nuori nainen. Aurora Strand ei sekoile sanoissaan. Aurora Strand ei pelkää. Pimeää ehkä, tai öisin ulkona liikkuvia vieraita autoja. Mutta hän ei koskaan pelkää jäävänsä yksin, hän ei pelkää olevansa typerä tai tarpeeton. Aurora Strand osaa rakastaa ja olla rakastettu.
Minä olen varastanut hänen nimensä. Aion ryöstää sen ja liata sen. Miettiessäni nimeäni, minulle ei jäänyt muita vaihtoehtoja. En halunnut vain keksiä nimeä, joka kuulostaa kivalta. Halusin nimen, joka todella merkitsee jotain. Strand on nimi suvustani. Olen aina ihaillut sitä, halunnut sen itselleni. Aurora taas on nimi, jonka äitini harkitsi antavansa minulle. Sen merkitys on kaunis: aamurusko.
Mitä pidemmälle kirjoitan, sitä helpommalta se tuntuu. Ei saa olla liian itsekriittinen. Tämä on blogi, päiväkirja, haluan purkaa ajatuksiani enkä kirjoittaa mestariteosta. Ehkä minä kohta osaan kirjoittaa enemmänkin. Asioita, jotka ovat ehkä vaikeita. Joiden ajatteleminenkin tuntuu jo pahalta. Mutta uskon, että se helpottaa. Kun kirjoitan. Joskus on pakko saada purkaa tunteitaan, puhumalla, kirjoittamalla, miten vain. Toivon, että se auttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti